Lähtö
Kokoontuminen on sunnuntaina 3.8. Helsingin Eteläsatamassa. Saavun paikalle hyvissä ajoin Säkylästä Porin Prikaatin joukkueen mukana. Edellinen ilta meni rankkaa Keski-Suomen viestiä juostessa ja yö ajomatkalla Köyliöön. Kuin pienenä harjoitteluna yöunet jäivät vähiin ja jalatkin tuntuvat hieman sitkeiltä. Meininki on rento ja luotan että lihaksisto palautuu kisaryskyttelyistä. Nousemme katamaraanin kyytiin ja laivalla alkaa heti lähes koko matkan kestävä taktiikkapalaveri, reilu tunti tiivistä keskustelua miten toimimme eri rasteilla. Homma vaikuttaa sopivan sekavalta kun takaraivossakin jäytää pieni epäilys siitä tuliko kaikki tarpeellinen matkaan. Tallinnassa nelihenkinen partiomme hyppää maasturiin ja ajamme tutustumaan maihinnousupaikkaan. Salmistun rannalla näkyy mielenkiintoisia kohteita mutta löydämme lopulta myös itse rantaumiskohdan jossa suljetulla alueella näkyy jo kilpailun järjestäjiä ja räjähteiden kaivuukuoppia. Räjähtävää tulilankaa sekä muuta piuhaa menee sikin sokin metreittäin sekä veteen että rantahiekkaan. Nopean spekulaation jälkeen jatkamme matkaa ajaen kilpailualueen halki miettien että muun muassa Kiinalaiset ovat treenanneet maastossa jo monia viikkoja. Illansuussa löydämme Kautlan pellolle jossa kilpailijat ja kisakoneisto majoittuvat. Nopean silmäyksen jälkeen uni kutsuu kyselemättä.
Valmistautumista ja tehtävä
Suunnitellut pitkät aamu-unet epäonnistuvat kun ulkona alkaa puoli seitsemältä kova äkseeraaminen, Kiinalaisilla oli kuuleman mukaan särmikäs aamuhartaus. Yllättävän virkeästi päivä kuitenkin lähtee käyntiin. Aamupäivän aiheena on syöminen, varusteiden tarkistus ja johtajilla erilaiset meetingit. Kahdeltatoista saamme tehtävän, kilpailuohjeet ja -kartat. Lukemista on paljon eikä kaikkea ole osattu avain selkeästi ilmaista englanniksi. Olennaiset kohdat tehtävässä ovat pitkä tiedustelutehtävä, ennakkotiedot vihollistoiminnasta sekä tehtävärastien ohjeistus. Samalla suunnittelemme myös karkeasti jo rastivälien reitinvalintoja mutta kaiken muun kiireen keskellä päätämme jättää reittipisteiden ohjelmoinnin tiistaille. Illan aikana harjoittelemme pikaisesti osassa ammuntarasteja käytettäviä AirSoft -aseita. Melkoisia leluja nuo ”simulaattoriaseet” vaikuttavat olevan ja epäilemme mitenköhän kisassa osumat saadaan laskettua. Omalla kohdalla illalla on vielä lyhyt viestiharjoitus sillä toimin mm. ryhmän radistina ja käytössämme on järjestäjien tarjoama Icom. Valmistelujen välissä pidetään läheisellä muistokivellä lyhyt seppeleenlaskutilaisuus , paikalla on myös yksi aito ernamies, Ûlö Jögi.
Varusteet
Kilpailussa on tietty lista pakollisia henkilökohtaisia varusteita (suluissa käyttämämme välineet): Palveluspuku (maastopuku M-62), sotilasjalkineet (Haix Airpower P3), selkäreppu & juomapullo / -laite (Camelbak Motherload, 3 liters canteen), rynnäkkökivääri (RK 95), pistooli (FN), heittoveitsi (Mora), köysi (15m) kenttämuonat 4 vrk (Real:in maahantuoma kuivamuona), ryhmän EA-pakkaus, ensiside, kompassi, kartta, pilli.
Lisäksi mukanamme kulki seuraavia välineitä: GoreTex maastokuvioinen kuoriasu (DCTA ST1A/1388), vihreä suunnistuspaita (WOL), maastokuvioinen huivi (Buff), valonvahvistin (VV 2000), kiikarit, lähiradiot (Icom ero 67, 4kpl), GPS navigointilaitteet (Garmin Extrem Summit II 2kpl, Magellan 1 kpl), vedenpuhdistustipat (Xinix AquaCare-10), hyönteisöljy (OFF), jalkarasvoja sekä valkovaseliinia, keitinsysteemi tiivistetyillä polttonapeilla (Transimex), kattila 2 litraa (Trangia), naamioverkko (1 kpl), naamioväri (Wesco 2 tone camo), irtohihnoja, nilkkateippiä (LeukoTape), koordinaattimittari, vedenkestävät värikynät + paperia tiedusteluraportteihin, led-päävalot (Petzl Tikka), yhden ledin valo (Photon Microlight), vaihtoparistoja gepseihin sekä valoihin, hikialusasut, vaihtosukat (Coolmax), jätesäkkejä, urheilujuomaa ja maltodekstriiniä sekä omia henkilökohtaisia välineitä (esim hammasharja) ja herkkuja (esim suklaa).
Startti – tiistai
Tiistaina herätys koittaa klo 5.45 ja vartin kuluttua olemme jo matkalla Tallinnan sotilassatamaan. Seitsemän jälkeen satamassa suoritetaan järjestäjien toimesta varustetarkastus. Samalla ryhmän kumivene valmistellaan käyttökuntoon sekä lipastamme rynnäkkökiväärin lippaisiin paukkupatruunat ja pistooliin kovat patruunat (tehtävärastia varten). Siirrämme varusteemme muiden joukossa Eestin laivaston alukseen ja siirrymme yhdeksän jälkeen avauskatselmukseen. Viron puolustusministeri pitää puheen ja tilaisuuden muodollisuudet ovat siinä. Matkaamme takaisin satamaan jossa huoltajamme odottavat tuhtien hampurilaispakkauksien kera. Nousemme miltei heti laivaan viime hetken tankkausmuoniemme kera, jotka herättävät muissa kilpailijoissa hilpeitä kommentteja: ”Are you going to eat that kind of s*** also in the forest?”
Merenkäynti alkaa kohtuullisen kovana heti laiturista irtautumisen jälkeen, vesisade vihmoo laivankantta ja kaivamme kuoriasumme esille. Koordinaattien syöttäminen gepseihin ei vielä onnistukaan kun liikumme sen verran kovaa joten jätämme sen tehtävän maihinnousun jälkeiseen odotteluaikaan. Sen sijaan kertaamme jälleen tehtävärastien toiminnat, pisteytykset sekä omat taktiset kuviomme. Noin nelituntisen laivamatkan aikana ehdimme hieman torkahtaakin ennenkuin otamme naamiovärin esille ja sonnustaudumme täyteen tällinkiin. Merenkäynti on onneksi hieman laantunut kun laivat ryhmittyvät riviin ja alamme laskea kuviveneitä veteen. Silti veneemme heittelehtii laivan kyljessä metrin puolitoista odotellessamme lähtömerkkiä. Lopulta pääsemme pakokaasun katkusta liikkeelle kun muutama vedenalainen räjähde nostaa ilmaan komeat vesipatsaat. Taktiikkamme on hieman passailla melomisessa jottemme joudu ensimmäiseen räjähderyöppyyn. Suunnitelma onnistuu mainiosti ja selviämme rannalle ehdin nahoin. Vastassa on raivoisaa vastarintaa ja vastaamme paukkupatruunoillamme saman tien tuleen. Ensimmäinen lippaani hupenee muutamassa sekunnissa sarjalla suojatuleen. Ilmassa on pistävä savun, ruudin sekä räjähteiden sekainen katku. Kauempana suoja-alueilla seisoskeleva yleisö pitelee korviaan kun rynnistämme avoimen hiekkarannan yli ja katoamme metsään.
Kilpailun varsinainen startti tapahtuu pisteeltä C joukkueemme numero 19 kohdalla klo 19.50. Charlie (C) sijaitsee puolen kilometrin päässä ja asetumme lähistölle ruokailemaan sekä ohjelmoimaan reittipisteemme kohdilleen. Ehdimme harjoitella myös hieman uusien puukkojemme heitto-ominaisuuksia.
C – D, tiistai – keskiviikko
Lähdössä yhteen repuistamme asetetaan satelliittipaikannin jonka tietoja järjestäjät lupaavat käyttää vain mediakäyttöön, ei vihollisjoukkojen informointiin. Starttaamme perusreippaalla patikointivauhdilla vasemmalta kiertävälle reitillemme (reittipisteiden kautta ~21km, todellisuudessa enemmän). Matkaamme laajojen peltoaluiden halki epäröimättä, sillä vihollistoiminta alkaa vasta Tallinna-Pietari tien eteläpuolelta. Yön pimeys laskeutuu yllemme, heinäsirkat heräävät sirittämään, yökaste yrittää epätoivoisesti läpi kuorihousuistamme vaan ei onnistu. Nappaan ohrapellosta yhden tähkän mukaani ja maistelen lähes kypsää viljaa. Välillä korjailen suuntaa ryhmän keskeltä ja joskus myös edestä gps-suunnistajan roolissani, Pete toimii monesti uranaukaisijana myös gps kourassaan, Pekka lukee 1:50 000 Nato-standardinomaista karttaa ja Markus varmistelee jälkiä. Pidämme ensimmäisen kymmenminuuttisen tauon noin puolessavälissä. Tauon jälkeen oma sydän ottaa pari ylimääräistä lyönti kun repun pohja tuntuu yhtäkkiä märältä ja siirappiselta. Pelästyn josko juomapussini on puhjennut. Juomaa tuntuu kuitenkin riittävän joten pelko vaikuttaa aiheettomalta.
Valtatien ylityksessä etenemme jonkin matkaa valtatien laajalla ojapientareella. Jännitteitä luo edessä näkyvä neljän hengen ryhmä, kenties vihollista kenties ei. Jälleen metsään jatkaessamme juutumme melkoiseen vitelikköön, ylitämme ojaa suurta öljyputkea pitkin, herätämme muutaman koiran yölliseen haukuntaan. Yön pimeimmän hetken ollessa käsillä pyrimme löytämään mahdollisimman paljon uria jotta etenemisvauhti ei tippuisi liikaa. Kohta Pete kuitenkin tipahtaa metsätiellä suureen veden syövyttämään kuoppaan. Onneksi mies säilyy ehjänä. Matka jatkuu märän rämeen yli jossa menen keulassa pitkä päätyyn ja perään taktiikalla. Rastivälin loppu vaikuttaa melkoisen pitkältä kenties suovaltaisuuden johdosta. Rastin suoja-aluetta (koordinaatteihin sidottu vapaa vihollisesta alue rasteilla) lähestyessämme kuulemme kaukaa muutamia vihollisen tuliylläköiden ääniä. Selviämme osittain vaikeakulkuisen maaston reitinvalinnallamme rastivälistä ilman viholliskontaktia ja ehdimme levätä pari tuntia ennen vesistönylitystehtää. Löydämme järven läheltä pienen leirinuotisyvennyksen johon majoitumme ruokaillen ja tulet tehden. Majoitusvarusteemme ovat vaatteet GoreTex-asu päälimmäisenä jätesäkin toimiessa makuupussinamme (makuupussi mallia MultiSport..).
D – E – F1, keskiviikko
D pisteellä on yksi sähäkkä vesistönylitystehtävä jossa varusteet ovat veneessä joka pitää työntää uiden joen yli. Vesi tuntuu juuri herätyksen jälkeen aamuseitsemältä raikkaalta mutta onnistumme ylityksessä melko napakasti. Ainoastaan vastarannalla pari reppua meinaa sotkeutua toisiinsa ja kadotamme muutaman sekunnin. Aikaperusteinen tehtävämme sujuu kuitenkin kohtuullisesti ja tankkaamme hyvillä mielin juomapussejamme kunnes oma juomapussini varmistuu nyt melkoiseksi seulaksi. Onneksi tähänkin on varauduttu ja Markukselta löytyy varapussi, tosin vain kaksilitrainen. Jatkamme muutaman kilometrin pituiselle rastivälille kohti Echo (E) rastia. Eräällä suolla Markus väittää näkevänsä takavasemmalla yhden vartiomiehen. Muut ohittivat paikan kuitenkin ilman havaintoa joten jatkamme aikailematta mahdollista vihollista karttaen. Echo rastin suoja-alueella ehdimme jälleen ottaa puolen tunnin unet. Tosin raju vesisade viilentää keliä koko ajan ja tuuhea kuusikin alkaa tuntua huonolta suojalta.
Echo rastin tehtävänä on jälleen vesistönylitys. Nyt hieman leveämmän joen yli on viritelty kaksi köyttä joista toinen kulkee vesirajassa ja toinen parin metrin korkeudella ilmassa. Ylitystekniikka on vapaavalintainen kunhan varusteet säilyvät kuivina. Jokaista rastin tehtävää edeltää kymmenen minuutin valmistautumisaika ja nyt tuona aikana riisumme vaattemme sekä suljemme varusteemme rynnäkkökivääriä myöten kahteen päällekkäisen jätesäkkiin. Muutoin ylitys onnistuu mainiosti mutta ensimmäinen taktinen virheemme on se että vain kaksi meistä käyttää vesirajan köyttä ylityksen vauhdittamiseen.
Echolta kisa jatkuu vajaan kymmenen kilometrin välillä F1:lle, jossa on tiedossa pitkä tiedustelutehtävä. Pidemme matkalla yhden kymmenminuuttisen tauon, sillä ojanreunasuomaasto on kohtuullisen raskas kulkea. Ovela valintamme kiertää jälleen vihollisen vastaosastot vaikka F1:n läheisyydessä yksi BTR-80 panssariajoneuvo melkein yllättääkin hiljaisella etenemisellään. Foxtrot ykkösellä pidämme heti kisaan kuuluvan pakollisen neljän tunnin lepotauon järjestäjien UN-joukkojen (YK-joukot) alueella. Ruokailemme ja ehdimme ottaa noin 2½ tunnin unet.
F1 tiedustelutehtävä, keskiviikko – torstai
Iltaseitsemän aikaan pakollien lepo on pidetty ja siirrymme parin neliökilometrin kokoisen tiedustelualueemme läheisyyteen joen toiselle puolelle omaan tukikohtaamme. Virittelemme viisimetrisen joen yli tukin muutamassa minuutissa ja löydämme leiripaikan tiheästä kuusikosta. Jätämme reput kätköön ja lähdemme yksittäin tutkimaan tiedustelualuetta. Pääsen alueelle helposti sisään mutta lähellä vihollinen havaitsee Pekan saapumisen ja joudun tekemään monia peliliikkeitä välttääkseni aktivoituvat vihollisvartiot. Pimeys laskeutuu pikku hiljaa ja harmittelen toisen valonvahvistimen rikkoutumista, mikä edes tuli ilmi ennen starttia jottemme turhaan ottaneet kapistusta mukaan. Nyt kuitenkin tekniikka olisi avuksi. Paljaalla silmällä erotan kuitenkin muutaman ajoneuvon ja löydän vihollisen EA-paikan. Aluetta ympäröivää tietä partio isolitraisen moottorin omaava naamioitu maastoauto. Kirjailen ylös havaintoja, välillä lähistöltä kuuluu laukauksia, liikkeellä on paljon tiedustelijoita mutta loppuajan onnistun välttämään kontaktit. Välillä ilmassa pörrää helikopteri ison spottivalon kera ja vähän väliä joudun hakemaan varmuuden vuoksi hyvää ilmasuojaa. Kohti tukikohtaamme palatessani päätän selvitellä aktiivisesti reunatien vartiopaikkoja. Juoksen reippaasti mutta mahdollisimman äänettömästi tien reunaheinikossa. Pienessä risteyskohdassa vaistoan jotain ja pysähdyn sekunniksi. Viereisestä kuusipuskasta kuuluu kopinaa ja vartiomies hyppää naamioidusta kopistaan. Aseen suuliekit valaisevat yötä ja katoan pimeään metsään. Vartija on nopeasti karistettu kannoilta ja pian löydän myös tukikohtaamme. Pekka ja Markus ovat jo saapuneet paikalle tietoineen. Ruokailemme ja asetumme kolmeksi tunniksi unten maille luottaen Peten tekevän hyvää työtä valonvahvistimen kera.
Torstain aamuviiden nurkilla Pete palaa kun me muut kiristelemme maihareita toista kierrosta varten. Oma tehtäväni on nyt viedä koodattu viesti sotavangille vankileiriin jonka Pete oli löytänyt. Siirtymisen jälkeen joudun hetken aikaan haarukoimaan oikeata paikkaa kunnes löydän Peten kuvaileman puoliavoimen alueen. Hyökkään heinikon ja mäntytaimien sekaan. Ryömin vain silloin kun tuuli kahisuttaa ympäristöä. Jonkin ajan kuluttua kuulen vartiomiehien keskustelua. Saan myös vankileirin teltan näkyviin kun kurkotan ylöspäin. Aikaa kuluu hitaassa etenemisessä mutta yritän malttaa mielen. Yhtäkkiä toinen naamioitunut tiedustelija pöllähtää kohtuullisen äänekkäästi viiden metrin päähän ja pelästyn josko hän paljastaa meidät molemmat. Toinen kilpailija huomaa kuitenkin vihollisen ja poistuu saman tien paikalta minua huomaamatta. Hetki helpotusta ja jatkan taas ryömintää. Vartiomiehet tekevät arvaamatonta patikointiaan todella lähellä telttaa ja pohdin miten saan viestin teltan sisälle. Lähempänä huomaan teltan ympärillä vielä piikkilanka-aidan, jossa on aukko omaa sijaintiani nähden hieman väärään suuntaan. Viiden metrin päässä langan reunasta valmistaudun jo spurttiin teltalle kun lähin vartiomies muuttaa jälleen suuntaa. Epäonneksi vartija tulee kohti ja alkaa pälyillä ympärilleen. En ole John Rambo enkä eliminoi vastustajaani sillä kisassa fyysinen vahingoittaminen on kielletty. Vain pari metriä edessäni vartija ei ole huomatakaan minua kunnes laskee haukotellen katseensa ja pelästyy. Spurtti teltalle vaihtuukin paoksi ja tunnen paukkupatruunoiden luoman paineen selässäni. Vartija jää nopeasti mutta uusi ongelma lähestyy oikealta, maastoavoauto lähestyy vinhasti konekiväärillä tulittaen. Koukkaus metsässä, pari tien ylitystä juuri ennen vihollisajoneuvoa ja pienen takaa-ajon jälkeen pääsen irti. Totean että tositilanteessa olisi käynyt toisin; vartija olisi vainaa ja vangit vapaana. Mutta ei auta ajatusleikki vaan päätän palata tukikohtaamme tankkaamaan.
Tukikohdassa mietimme taktiikkaa ja päätämme yrittää vankileirille harhautusta kolmella miehellä. Helikopterit pörräävät ärsyttävästi yläpuolella vihollispartioita liikkuu joka puolella kun kilpailijat yrittävät läpimurtoja vankileirille. Oma harhautuksemme epäonnistuu ja vetäydymme jälleen. Tukikohdassa alkaa muiden tiedustelutietojen kasaus ja Pete päättää vielä kokeilla koodiviestin vientiä. Matkalla hän kuulee virolaiskilpailijalta että viestin heittäminen piikkilangan sisälle riittää. Briefingissä oli kuulemma vain viroksi kerrottu tuokin ”pikkuinen” lisähuomio. Pete ottaa jalat alleen ja saa heittämällä viestin perille. Minua kalvaa tieto siitä että lähes puoli päivää meni hukkaan siinä kun yritimme suorittaa osatehtävää ylitäydellisesti.
Torstaina illansuussa saamme tiedustelun päätökseen. Puramme tukikohtamme, ilmoitan radiolla tehtävän suoritetuksi ja siirrymme jälleen UN-alueelle viimeistelemään tiedusteluraportteja. Pekka hoitaa piirrokset kuvataiteen ammattilaisena kuntoon. Pähkäilemme edessä olevia pitkiä reitinvalintoja sekä säädämme reittipisteet kohdilleen. Pimeän koittaessa ehdimme vielä parin tunnin unille kylmän yön syleilyyn.
F1 – G, perjantai
Klo 00.40 palautamme tiedusteluraporttimme ja aloitamme reilun 23 kilometrin rastivälin. Alku välistä on pientä metsälinjaa joka on paikoin suopohjainen. Ennakkoon mietityttänyt joen ylitys onnistuu yllättäen kahlaamalla. Joen lähialue on vain hankalaa puolitoistametrisen aluskasvillisuuden johdosta. Matka etenee ripeästi uria pitkin. Törmäämme hirvijoukkioon joka örisee lähikuusikossa, muuta liikettä ei ennen päivänkoittoa näy. Aamun valossa pidämme lyhyen viiden minuutin tauon. Pian tauon jälkeen suunniteltu metsäpätkä näyttää huonolta ja valitsemme tiereitin. Luotamme siihen että olemme riittävän kaukana suorilta reiteiltä ja etenemme reippaasti kunnes etenemme vieläkin kovempaa. Tien pientareella räjähtää aseet laulamaan ja neljä vihollista ampaisee kannoillemme. Seuraa muutama minuutti raivoisaa juoksua ja tuloksena on neljä onnistunutta pakoa. Otamme yhteydet lähiradioidemme välityksellä ja jonkin ajan kuluttua olemme jälleen koko partio kasassa, aikaa ja energiaa tosin meni hukkaan. Korjaamme reitinvalintaamme vielä enemmän kiertäväksi jotta vastaavanlaiset yllätykset eivät toistuisi. Matka jatkuu rauta- ja valtatien ylityksellä. Samaan syssyyn mahtuu myös muutaman metrin joki ja näistä selviämme ilman ongelmia. Matkanteko tuntuu etenevän hyvin kunnes pian koko tiimillä alkaa painamaan. Otamme saman tien tauon ja nukumme kymmenen minuuttia. Tauon jälkeen meno on taas pirteää. Aamupäivän auringossa nesteet alkavat huveta ja saamme matkalle osuvasta maatalosta täydennystä. Taas ojia ja tiheiköitä, Pete tekee ojaan tyylikkään laskeutumisen, kahlaamme leveämmän ojan yli vyötäröä myöden kastuen. Lopulta olemme G rastin lähellä hyvissä ajoin ja ruokailun jälkeen seuraa tunnin unet.
Seuraa jälleen herätys korvan vieressä soivaan kelloon. Nopeasti varusteet kasaan mutta sitten seuraa taas takaiskua. Repun kyljessä ollut piiska-antenni on kadonnut. Viestivälinettä ei enää tarvita mutta tuosta voi seurata virhepisteitä. Asiaa ei kauan murehdita vaan kiiruhdamme rastiryppäälle. G rastilla on viisi eri osiota ja tämä on myös ensimmäinen paikka jossa huoltajat pääsevät näkemään kilpailijat. Saamme kuulla että olemme selkeästi kärjessä. Käsittelemme mieluisan asian nopeasti ja jatkamme tehtäviin valmistautumista. Ensimmäinen osio on ensiaputehtävä. Tällä kertaa on kyseessä on auto-onnettomuus. Kaksi maastoautoa on ajanut penkalta alas. Uhreja lojuu ympäriinsä. Tilannearvio, virrat pois, räjähdysalttiit polttoainekannut pois, uhrit suojaan, ensiapu, hätäilmoitus, paikalla riehuvien ulkopuolisten taltuttaminen. Rasti sujuu tehokkaasti ja matka jatkuu miinakentän ylitykseen. Rasti vaikuttaa ennakkoon erittäin vaativalta kun miinakenttä onkin vedessä. On minun tehtäväni edetä kärjessä ja tarkkailla pohjaa, tutkailla vettä ja ilmaa. Ensimmäinen jalkamiina näkyy selvästi. Sitten vesi sumenee ja miina räjähtää. Malttia vain ja eteenpäin. Vaihdan ajolinjaa, vieläkään ei löydy lankoja. Loppu sujuu parinkymmenen metrin miinakentästä hyvin ja selviämme yhdellä räjähdyksellä. Ihan ok, sillä harva on kuulemma selvinnyt ilman yhtään räjähdystä. Seuraavana ollut yllätystehtävä sisältää peitepiirroksen piirtämisen muistin varassa aiemmin olleesta tehtävästä. Työnjako on nyt selvä; Pekka piirtää ja muut muistelevat kohteita. Neljäs osio on köysitehtävä. Mäki vetona ylös, ylhäällä ”apinarata” kaksoisköysiä pitkin, josta liuku alas. Paikoitellen lenkkien irroitukset tökkivät ja suoritus on keskinkertainen. Viimeinen osio on esterata vedessä siten että lähdemme samalle radalle pienin välimatkoin. Aloitan tehtävän ja sekalainen juoksukahlaus ja uintihyppely alkaa. Maastopuvun housut tuntuvat hidastavan tehokkaasti vedessä etenemistä. Välillä airsoft-pistoolirasti ja taas veteen. Esteitä vedessä ja loppuun airsoft-rynkkyrasti. Hapoilla ollaan mutta koko tiimi saatiin nopeasti maaliin.
G – H, perjantai – lauantai
Aikailematta aloitamme reilun 26 kilometrin rastivälin. Päätämme tehdä reilun kierron jotta selviämme viimeisestä rastivälistä vihollisen alueella kunnialla. Alku kulkee tutuissa maisemissa edellisen takakautta rastille taktiikan johdosta. Edessä laajoja peltoaukeita ja etsimme niiltä suojaisia notkelmia. Olemme jo lähes kilpailukartan reunalla kun kauempana tiellä pysähtyy oranssi kuplavolkkari. Kiikarointi siihen kertoo siviiliauton olevan myös vihollisjoukkoa. Ei auta mitään, pitää uskoa siihen että valinta kisakartan ulkopuolelta on oikea. Myöhemmin tieuralla siviiliasuinen maastopyöräilijä pääsee hieman yllättämään. Pyöräilijä pysähtyy ja alkaa kyselemään tietoja sekä karttaa. Suhtaudumme häneen epäilevästi ja varomme paljastamasta tietoja suunnitelmastamme. Matka jatkuu pohdiskelevissa merkeissä. Pian ison tien ylityksessä vilahtaa nyt maastoasuinen pyöräpartio. Vältämme aseellisen kontaktin ja etenemme taas. Parin kilometrin kuluttua pysähdymme kuuntelemaan mutta samassa hetkessä takaa hyökkää kolme vihollista. Pekka huutaa että voisimme tehdä vastahyökkäyksen kun meitä on enemmän. Epäilemme sovitun säännön toteutumista ja jatkamme pakotaktiikalla. Taas raivoamista läpi metsän ja vihollinen jää. Mutta yhteydenotto lähiradiolla paljastaa Markuksen jääneen kiinni ja menettäneen yhden kuuden pisteen elo-lapun. Pekka luettelee tapaamiskoordinaatit. Osun Peten kanssa samaan letkaan mutta koemme ongelmia gepsien ollessa jotenkin sekaisin. Kilpailukarttaa on vain yksi kappale ja meidän muiden on siis tultava erillään toimeen pelkän gepsin avulla. Hienon tekniikan avuksi pitää kaivaa nyt perusvarma Silva ja homma toimii taas. Lopulta olemme koossa. Markus kertoo vihollisten nousseen hetikohta kiinnijäämisensä jälkeen autoon ja lähteneen pois. Eli vihollinen oli siis vain meitä varten näin kaukana kytiksessä. Herää useita kysymyksiä mieleen ja satelliittipaikannin saattaa kulkea seuraavat tunnit tiheässä kuusikossa.. Suuntaamme etutiedustelumme mukaiselle Jägäläjoen kahluupaikalle varovasti. Hämärä laskeutuu jo tiheään metsään, ympärillä on hiljaisuus ja painostava tunnelma. Etutunnustelijan lähestyessä jokea jälleen rävähtää. Raju pakoretki pimeän metsän halki jatkuu. Pari kertaa naama kyntää turvetta mutta säästymme ehjin nahoin. Pienen kommunikoinnin jälkeen löydämme jälleen yhteen. Pieni mietintätuokio ja viimeiseksi vaihtoehdoksi joen ylitykseen paljastuu uiminen. Pimeässä kompuroiden tähtäämme joessa kohtaan joka on kaukana silloista ja kahluupaikasta. Nopea uinti ja ripeä joenjälkeinen tien ylitys. Kello on jo yli puolenyön ja 03.00 pitäisi olla seuraavalla rastilla. Edessä on vielä viisi vaikeaa kilometriä ja avoimen vesikanavan ylitys. Etenemiseen pitää saada vauhtia joten laitamme otsavalot päälle ja gepsillä määrätietoisesti metsän halki. Kärjessä jännitys tiivistyy kun samalla jaloissakin jo hieman painaa uran tekeminen raskaassa aluskasvillisuudessa. Kanavalinja sekä samalla suoja-alueen reuna lähestyy. Hiivimme ilman valoja pienemmän ojan pohjaa pitkin ja pääsemme lopulta huomaamatta kanavan yli. Suoja-alueelle matkantekoa häitsee vielä lähistöllä pörräävä helikopteri. Aika tuntuu lentävän mutta ehdimme rastin läheisyyten puoli kolmen nurkilla. Vartin verran unenyritystä mutta endorfiinit ovat vielä tuskallisen korkealla. Jalkapohjat ovat ryppyiset kuin tuhannen tiskikerran jälkeen kun joka hetki kengät ovat kastuneet. Ainut onni on se että kengät ovat sen verran hyvät että kaikki ovat selvinneet ilman isompia rakkoja.
H – H1 – H2 – I, lauantai
Hotel (H) rastilla on kranaatinheitto pimeässä. Kranaatti on valaistu kuten myös pystysuoran seinän reiät joihin pitäisi osua. Harjoittelemme muutaman heiton kivillä ja yritämme potkia itseämme hereille. Aika sekä osumat ratkaisevat. Juoksemme osion viestinä ripeästi ja kaksi kranaattiakin menee sisään. Viimeinen vesitäydennys ja matkaan checkpointeille H1 ja H2. Loppu kisan reitistä on vapaa vihollisesta ja uria pitkin voi edetä siinä mielessä huoletta. Haastetta luo kuitenkin viime aikoina vähiin jääneet unet ja runsas energiahukka vihollisen lähes epätoivoiseen pakoiluun. Askeleet alkavat jo hieman horjua ja pohdimme voiko liikkeeseen nukahtaa, jututkin muuttuvat hieman kummallisiksi. H1 checkpointilla otamme kymmenen minuutin unet. Aamu sarastaa mutta Kautlan suoalueen reunamilla notkot ovat edellen jäätävän kylmiä. Lähestymme aitojen ernamiesten sodanaikaista tukikohta-aluetta. Kuvittelemme kuudenkymmenen vuoden takaisia hetkiä ja ehkä itsekin saimme muutama tunti sitten murto-osan niistä tunteista mitkä silloin ovat vallinneet. Loppu lähestyy myös kisan osalta ja H2:n kautta viimeinen I tehtävärasti tulee eteen. Pekka sahailee vielä paaritarvikkeet josko uhrinkannossa paarit olisivat tehokkain kuljetustapa. Ehdimme vielä vartin unille. Huoltojoukot pääsevät jälleen seuraamaan rastisuorituksia ja saamme kuulla olevamme edelleen kärjessä. Tiedämme että jäljellä olevissa kolmessa osiossa on vielä mahdollisuus moniin virhepisteisiin. Herättelemme toisiamme kaikin taivoin ja teemme mallisuorituksia. Ensimmäiseksi on pistoolirasti omalla pistoolilla. Pienet kohteet nousevat hetkeksi näkyviin ja hankala tehtävä ei suju aivan mallikkaasti. Toisena on puukonheitto. Oleellista nyt on jälleen aika ja panostammekin lähes täysin nopeuteen. Suorituksessa mukana olevat varusteet tuntuvat vaikeuttavan heittoja ja osumat jäävät haaveiksi. Mutta kuulemma harva on tässä osumia saanutkaan. Kolmas osio on ”haavoittuneen” eli konkreettisesti 70kg:n säkin kanto esteradalla. Samoin partion kaiken varustuksen pitää kulkea radan läpi. Pete hoitaa säkin kannon, Markus ”haavoittuneen” oikeasta kohtelusta, Pekka ja minä kannamme ryhmän reput ja aseet. Suoritus menee nappiin ja siihen on hyvä päättää tehtävät.
Final Run ~6km
Jäljellä on kisan huipennus eli loppujuoksu Kautlan muistokivien läheisyyteen. Aika on ainut mitattava tekijä ja tämä sopii meille. Juoksu tuntuu pitkän kävelyn jälkeen lähes helpotukselta. Koko tiimi tuntuu jaksavan melko tasaisesti ja ohitamme kymmenen minuuttia ennen lähteneen joukkueen. ”See you at the finish”, huikkaavat hyytyneet kaverit. Jatkamme tasaista vääntöä, puhetta ei kuulu, sen verran lyödään. Kilometri maaliin ja huoltajat ovat lipun kanssa vastassa. Tiivistämme ryhmän hyvin kasaan ja saavumme tuuletellen maaliin, joka sijaitsee kuorma-auton lavalla. Vielä vallitsee epävarmuus kilpailun lopputuloksesta, sillä monta joukkuetta on vielä tulematta ja tehtävien pisteitä laskematta. Lopputarkastuksessa ilmenee vielä yksi hakaneulalla kiinni olleen numeron katoaminen yön pakoretkillä. Mieltä kalvaa josko pari kalustotappiota tuovat liikaa virhepisteitä. Kuitenkin loppujuoksussa syntyy edellisvuoden kiinalaisten ennätyksen lyönti lähes viidellä minuutilla. Nyt lukema kirjataan noin kuudelta kilometriltä 30 ja puoli minuuttia.
Banketti ja palkintojenjako – lauantai
Pienen tankkauksen ja elpymisen jälkeen teltta-alueella pakkaamme autot ja siirrymme Tallinnaan hotelliin. Matkalla pistäydymme vielä Hesburgerissa tankkaamassa ja toteamme roskaruuan olevan nyt kenties sallittua. Ihmiset vilkuilevat ihmeissään jäykästi liikkuvia kasvot edelleen naamioituna liikkuvia ihmisiä. Hotellilla odottaa sauna lämpimänä ja tämän jälkeen päiväunet tulevat kyselemättä. Iltakuudelta on herätys bankettiin lähtöön ja samalla tieto voitosta varmistuu. M-91 päälle ja suunta palkintojenjakoon Terrarium-klubille. Paikalla satelee onnitteluja joka suunnalta ja ilmenee reserviläisten voiton olleen todellakin merkittävä asia. Palkinnoksi saamme kunniakirjat, kilpailmakiväärin sekä Erna-ristin. Tapaamme Ûlö Jögin ja hän vaikuttaa erittäin elinvoimaiselta yhä edelleen huolimatta kovista koettelemuksistaan. Hän vietti sodan jälkeen kaksikymmentä vuotta vankileirillä muttei ole katkera. Tuo on ilmeisesti sitä ernamiesten henkeä ja lujuutta.
Juhlat jatkuvat ja muutaman tunnin kuluttua pohdin hotellilla voiton avaimia. Oleelliset menestystekijät lienevät huolelliset rastivalmistautumiset, jokainen tiesi paikkansa ja mitä pitää tehdä. Tiedustelutehtävä oli merkittävin yksittäinen tekijä ja onnistuimme siinä hyvin. Hiki säästi verta, vältimme reitinvalinnoilla monet tulitaistelut. Välineistö oli suurimmalta osin kunnossa, vain pari kiikaria ja valonvahvistinta olisimme tarvinneet lisää. Lisäksi pysyimme aikataulussa, rasteilla nimittäin piti olla +/- viiden minuutin sisällä annettuna aikana tai seurasi virhepisteitä. Ja ennen kaikkea jaksoimme fyysisesti ja henkisesti kohtuullisen hyvin pitkistä kierroistamme huolimatta. Tiimi oli myös sopiva sekoitus erilaisia persoonoita erilaisilla vahvuuksilla varustettuna ja ennen kaikkea johtaja oli käytännöllisen tehokas. Voitto oli mukava yllätys ja sen merkitys valkenee vasta pikku hiljaa. Kisa oli hieno kokemus ja kenties joskus mieli tekee paikalle uudestaan, saas nähdä.
Kiitokset vielä kaikille mukana olleille. Etenkin huolto ansaitsee vielä erityiset kiitokset.
Timpe 11.8.2003