Viikonloppu meni mukavan perinteisissä merkeissä Säkylän Huovinrinteellä. Perinteistä viikonlopussa oli lähes kaikki muu paitsi hiihtotyyli. Olin leirillä Hiisirastin väreissä ja niissä tulen myös ensi kaudella juoksemaan. Paluu pääosin tuttuun porukkaan oli lämminhenkinen mutta pakkasenkirpeä. Viikonloppuna ilmassa oli jo kireitä pakkaspäiviä ja jonkin verran hankea. Pitkään odotettu hiihtokausi sai avauksen kahden vapaan tyylin lenkin voimin. Ensimmäisellä [...]
Huovinrinteellä
16. 1. 2012Hiihtokelejä odotellessa
4. 1. 2012Talvet ovat hyvin erilaisia ja nyt on menossa ensimmäinen talveni kehä III:n sisäpuolella. Edelliset kaksi talvea olivat kautta Suomen sen verran hyviä lumitalvia etten asettanut tähän talveen suuria odotuksia. Toivoin kuitenkin mielessäni että hiihtokelit tulisivat edes jouluksi. Nyt toivon hartaasti että etelän hiihtokelit tulisivat edes helmi-maaliskuuksi. Nyt alkanut tammikuu kun näyttää hyvin loskaiselta. Loskaa riittää [...]
Kisakauden päätös lähestyy
21. 10. 2011Syksy on ottanut vallan suomalaisessa vuodenaikojen kiertokulussa. Tämä tarkoittaa samalla myös suunnistuksen kilpailukauden päättymistä ja omalla kohdalla se päättyy huomenna Halikko-viestissä. Toisaalta saatan juosta vielä Raatojuoksussa mutta se menköön sitten mahdollisesti treenin piikkiin. Pyrintö nappasi pari viikkoa sitten historiansa ensimmäisen 25-Mannan voiton ja se oli huikea juttu. Osallistuin tänä vuonna Mannaan kakkosjoukkueen miehenä mutta tunnelma [...]
Kisastudiossa
3. 9. 2011Suunnistuksen SM-pitkä realisoituu kohdallani nyt kisastudiossa kotona. Ensimmäistä kertaa tämä matka jää väliin sitten 15-sarjan, aika hassu tunne. Mutta terveyden kanssa ei kannata venyttää sietokykyä liikaa ja nyt on syytä kuntouttaa nilkkaa huolellisemmin. Kokeilin edellisiltana ensimmäistä kertaa nilkkatukea ja yllättävän napakalta se tuntui. Pikkuisen se vaatii vielä totuttelua ja hieman rasvaa niveliin jotta kitinä ei [...]