Huovinrinteellä

Viikonloppu meni mukavan perinteisissä merkeissä Säkylän Huovinrinteellä. Perinteistä viikonlopussa oli lähes kaikki muu paitsi hiihtotyyli. Olin leirillä Hiisirastin väreissä ja niissä tulen myös ensi kaudella juoksemaan.

Paluu pääosin tuttuun porukkaan oli lämminhenkinen mutta pakkasenkirpeä. Viikonloppuna ilmassa oli jo kireitä pakkaspäiviä ja jonkin verran hankea. Pitkään odotettu hiihtokausi sai avauksen kahden vapaan tyylin lenkin voimin. Ensimmäisellä hiihtolenkillä jouduin muistelemaan tekniikan lisäksi harjun ladunristeyksiä ja välillä tuntui että latulinjauksia oli muutettu aikaisemmista. Myös vierashuoneella oli tapahtunut ilahduttavia muutoksia kahden vuoden aikana; avaimet olivat uudistuneet yhden sukupolven verran ja olohuoneen nurkassa notkui taulutelevisio…

Näissä merkeissä jatketaan harjoituskautta ja peikko rokatkoon taas rinnassa (punaisella sydämellä). X:)