Pyöräily jatkuu; prketi ja jee

Syksyn pyöräilyt jatkuvat suunnistuksen kustannuksella. Mielelläni juoksisin tulevana viikonloppuna Yläneellä SM-pitkällä matkalla mutta nilkka ei salli sitä. Muiden SM-kisojen tai syksyn viestien suhteen en uskalla elätellä toiveita. Jos jalka kestää ja kuntoutuu niin ehkä sitten. Positiivista on se, että lähes kaikkea muuta treeniä voi tehdä paitsi maastossa juoksua.

Menneenä sunnuntaina oli ohjelmassa mielenkiintoinen yhdistetty treeni- ja työpäivä. Jämillä on ensi vuonna luvassa kolme uutta kestävyysurheiluun painottuvaa tapahtumaa, jotka yhdessä muodostavat tapahtumasarjan Jämi147. Sunnuntaina kuvasimme tapahtuman reittejä maastopyörän selästä ja GoPro pääsi näyttämään kyntensä. Ensikokemuksien perusteella pieni kamera tulee tekemään vielä paljon hyviä ruutuja.

Jämin maastot ovat mainiota monipuoliseen treenailuun ja maastopyörälle riittää loistavia baanoja kymmeniä kilometrejä. Alue on tullut minulle tutuksi jo juniorisarjoista lähtien, kun viimeistelin monet kisakunnot juoksemalla legendaarisella Ison Okan mäkilenkillä. Jo tätä taustaa vasten Jami147-konsepti houkuttaa osallistumaan. Toivottavasti viivalla nähdään myös muita suunnistajia!