Suunnistus

Mäkilenkillä

Posted

Viikonloppu vierähti pitkästä aikaa maalla ja pääsin hieman myös treenin makuun. Tosin lauantaina raju ukkosrintama eliminoi oikeastaan ensimmäistä kertaa kohdallani suunnitellun laadukkaan treenin. Länsi-Suomessa riehui koko iltapäivän ja illan reilu ukkosrintama enkä lopulta lähtenyt riskeeraamaan kostealle ja avonaiselle suolle. Toki kävin suon reunassa jonkin aikaa katsomassa tilannetta, joten ihan nollille se päivä ei mennyt.

Sunnuntaina vuorossa oli kotimatkalla Lavian perinteinen maastomäkilenkki. Viimeisimmässä versiossa jouduin hieman typistämään reittiä erinäisten maaston muutoksien takia mutta vastapainoksi lähtö- ja maalipaikalta on nyt mainio paikka pulahtaa järveen palauttelemaan. Muuallakin reitti on vuosien varrella hieman elänyt sillä aivan pahimpiin vitelikköihin ei ole aina järkeä mennä.

Juoksin tällä kerralla perusversion ja siinäkin oli ihan riittävästi. Lenkistä löytyy vielä neljännenkin järven kiertävä pitkä versio ja sille kannattaa lähteä vain tankit täynnä. Treenillisesti lenkki tarjoaa riittävää fyysistä maastorasitusta mutta siinä sivussa myös paikoin mahtavia maisemia. Itse asiassa sellaisia maisemia ettei aina uskoisi olevansa Satakunnassa.

Mäkilenkki (Garmin Connect)