Arkisto

Ernaraportti 2007 – Fiiliksiä takin täydeltä

Seuraava tarina on tosi ja kuvatut tapahtumat ovat tapahtuneet oikeasti. Rastivälien matkat ja ajat on poimittu karkeasta GPS-lokista, todellisuudessa matkaa on kertynyt hieman enemmän.

Maanantai 6.8.

Eilinen oli hujahtanut ohi hetkessä. Matkustimme Tallinnaan aamulla ja iltapäivällä saimme kilpailun tehtävän tehtävärastikuvauksineen. Ilta meni analysoidessa tehtäviä, suunnitellessa reittiä ja säätäessä varusteita sekä laitteistoja kuntoon. Oma olo oli illalla aika heikko, liekö päivällä nautittu pihvi aiheuttanut jotain sulatteluongelmia. Maanantai oli kuitenkin avautunut aurinkoisena ja kirjoitin viimeiset terveiseni ulkomaailmaan seuraavasti: ”Kävin juuri aamupalalla hotellimme terassilla. Kyllä, Petteri on käyttänyt pelisilmää, emme loju teltoissa pellolla kisaa odotellessamme. Elämässä pitää aina olla kontrastia. Vain kontrastin avulla voimme skaalata ja suhteuttaa asioita. Tietysti tämä kaikki pitää sitoa jonnekin alkupisteeseen, olkoon vaikka referenssipiste. Yhtä kaikki, täällä ne kaikki selkeytyvät. Aamupalalla vilisi Dolce & Gabbanaa, Calvin Kleinia ja muita krumeluureja, itse luotin aina muodikkaaseen valtion vihreään. – Kisan tehtävä on jo annettu. Tänä vuonna rastitehtävissäkin on kontrastia; luvassa on maastoajoa jeepillä, suunnistus partiossa rogain-tyyliin, talon valtaus, sillan räjäytys ja tietysti perinteiset tiedustelutehtävät sekä mutalammikkoesteradat. Mielenkiintoista. Vehkeet on kalibroitu, nyt lähdetään vyöryttämään. X:D”

Aurinko kuumotti niskojamme armotta, kun seisoimme kisan virallisissa avajaisissa Tallinnan laitamilla. Paikalla oli jos jonkilaista herraa, luonnollisesti kaikki kilpailijapartiot sekä nippu paikallista yleisöä. Kisassa pitkästä aikaa mukana olevat Jenkit eivät jääneet nurkkaruusun rooliin, huoltajien eskadroona surrasi pitkine kameraputkineen edessä, takana ja sivulla. Hoidimme jäpittämisen ja marssin rutiinilla, huomiota ja parrasvaloja vältellen. Autosiirtymä miinasatamaan oli mainittava, jos siitä pitäisi kirjoittaa tiedusteluraportti, niin laatisimme sitä varmaan tänä päivänäkin, voi poikien niskoja.. Miinasatamassa ohjelmassa oli kumiveneiden pumppaus, pakollisten varusteiden tarkastus ja kaluston lastaaminen Eestin laivaston aluksiin. Kalustotarkastus sujui ilman mainittavia takaiskuja, tosin Kiinan delegaatio imuroi tunnin sessiosta pari muistikorttia tiedustelutietoa talteen. Pitänee hakea jatkossa torilta uusi vappunaamataulu jos aikoo Kiinaan lomareissulle..

Starttasimme merelle tyytyväisinä tuoreita ranskanperunoita mutustellen, energiaa tarvitaan aina, ennen kaikkea nyt. Saman elämän totuuden oli moni muukin joukkue nyt tajunnut, viimeksi saimme suorittaa vastaavan operaation muiden kuolatessa vieressä. Liki neljän tunnin risteilyn aikana ehdimme ottaa kunnon levot ja välillä ihmettelimme Itämeren suuria levälauttoja. Prikaatin joukkue joutui ottamaan lisähappea kumipaattiinsa juuri ennen vesillelaskua, venttiilit eivät olleet vieläkään täydessä iskussa. No, pieni lisäjännitys on aina paikallaan. Kumiveneiden mereen lasku on aina mielenkiintoinen operaatio mutta edellämme olleet Portugalin pojat vaikuttivat siltä, etteivät ole vettä ennen nähneet. Onneksi ilma oli kuitenkin kesäinen eikä meillä ollut viimeisenä kisaan starttaavana joukkueena suurempaa kiirettä. Itse maihinnousu sujui tutusti. Ruutia ja räjähteitä riitti, tulipa siinä itsekin roiskittua pari paukkupatia ilmoille. Kontrasti oli maihinnousussa jälleen vahva; me olimme kovia sotilaita pelottavissa kasvomaalauksissamme kun taas suojanauhojen takana oli jos jonkinlaista bikinipukuista auringonpalvojaa. Kunpa sotilasurheilu nauttisi Suomessakin yhtä vahvaa kansansuosiota.. Rantautumisen jälkeen söimme vielä tukevat ateriat ja painuimme makuupusseihimme lepäämään, starttiimme oli vielä yli neljä tuntia. Lepäilyksi se tosin jäi, sillä uni ei enää oikein tullut silmään ja kisajännitys alkoi pilkistämään esiin.

Charlie (C)- Delta (D), 8.6km, 3:14

Yö oli saapunut todella tummana. Ilmestyimme lähtöpaikkarasti Charlielle täsmälleen sallittu 5min ennen valmistautumisaikaamme. Järjestäjät supisivat selkänsä takana kuinka olimme saapuneet jo siinä vaiheessa rastille noin äänettömästi, kisahan ei ollut osaltamme vielä alkanut. Alkumatkan vahvassa aluskasvillisuudessa ja nokkosissa oli vahva ura liki kolmenkymmenen edellämme lähteneen tiimin jäljiltä. Ensimmäisen kilometrin jälkeen pääsimme kuitenkin käsiksi todellisuuteen; eteen iski koskematon metsä ja ymmärrys aikataulun sekä etenemisnopeuden funktiosta vahvistui. Pääosa rastivälistä oli onneksi aukeaa, suurin osa niistä tosin pitkän heinän kesantopeltoa. Kuu nousi usvan takaa päällemme ja välillä maisema oli kuin satukirjasta, tai kummituselokuvasta, kauneus on katsojan silmässä. Herkistyin jo ensimmäisellä rastivälillä romantisoimaan tunnelmaa, kehoitin myös muita painamaan muistojaan vahvasti takaraivoihin. Olin miettinyt ennakkoon että jokaisesta hetkestä kisan aikana pitää pyrkiä nauttimaan.

Avausrastivälille osui perusmaastohaasteina pari pirullista mutaojaa, kymmeniä piikki- ja sähköaitoja, lammaslauma, havaintoja muista kisapartioista, lehmiä, Tallinna-Pietari -tien ylitys, pusku läpi loputtoman kuusiaidan ja sitten se pirullisen epätasainen suo. Luoja tietää että miestä voidaan koetella tehokkaasti pimeyden ja paikallisen palsasuon tyyppisen suon kera. Kun joka toinen askel päättyy 30cm korkean mättään päälle ja jalka kääntyy tästä välittömästi ennalta-arvaamattomaan suuntaan, niin euforinen kokemus on taattu.. Voisin kertoa jo avausrastiväliltä niin monta sykähdyttävää hetkeä, ettei niitä lukiessa yksi kahvikuppi riittäisi. Kun tämäntyyppinen kisa pamahtaa käyntiin, niin ainakaan minulla ei ole vaikeuksia eläytyä siihen mukaan. Jokainen poikkeava ääni, näky tai haju laukaisee pienen hälytysreaktion päälle. Tämä kaikki tapahtuu uudessa ympäristössä ja paikallisen yön todellisessa säkkipimeydessä. Yksinkertaisesti sanottuna koen koko ajan äärimmäisen ennenkokemattomia asioita. Edellä mainittuun kulminoituu tämän kilpailun hienous ja vaativuus; koko ajan pitää olla valpas ja valmis toimimaan.

Saamme suorittaa Deltan tehtävärastin pimeässä kuten suurin osa muistakin kisapartioista. Laajaan hiekkakuoppaan ja sen rinteille on viitoitettu nauhoilla ajoväylä, jolta partio voi ajaa niin monta viidestä etapista kuin kymmenessä minuutissa ehtii. Rallisuvun verta suonissaan omaava Markus ajaa kannustaessamme aivan hurmiossa. Volvo C303 maastoajoneuvo saa sellaista kyytiä että öljyn käry tunkee pistävänä nenään. Välillä mukana oleva erotuomari ja tämän lajin erikoismies jopa kieltää vaihtamasta isompaa vaihdetta.. Tuloksena on paras aika ilman yhtäkään virhepistettä. Ajosta huumaantuneina siirrymme toiseen osioon, jossa on tietovisa erinäisiä sotahistorian aiheita käsitellen. Visa ei suju aivan yhtä lennokkaasti kuin ajaminen mutta se ei pilaa tunnetilaamme, endorfiinimme ovat yhä koholla rallipätkästä. Autokyyti oli jotain sellaista, mitä kukaan meistä ei koskaan aiemmin ollut kokenut. Jälkikäteen harmittelimme vain sitä, että Opa ei huomannut kaivaa kisakameraamme esiin ja ottaa ajosta videopätkiä. Kaikki tehtävän kannalta oleellinen olikin mietititty: Ajoneuvoon nousujärjestys, paikat, varusteiden paikat, kuka kantaa mitäkin, kuka laittaa minkä oven kiinni, tehtävät, kuka lukee reittiä, kuka pitää silmällä aikarajoja, kuka näyttää leimauksissa valoa jne.

Delta (D) – Echo (E), 13.3km, 3:28 (Tiistai 7.8.)

Toinen rastiväli suuntaa takaisin pohjoiseen kohti meren rantaa, joten rastivälin alkumatka on meille jo osittain tuttua. Pirullinen palsasuo on nyt helpompi kulkea kun aamu on valkenemassa. Laajojen peltoaukeiden reunoilla leijailee vielä aavemaista usvaa ja se pitää näkökentän skannaamisen aktiivisena. Ylitämme jälleen Tallinna-Narva -valtatien ja olemme periaatteessa vapaa vihollisesta -alueella. Pidämme peltoaukeilla kuitenkin hyvää kävelyrytmiä yllä, jotta ehtisimme seuraavan rastin läheisyyteen ajoissa lepäilemään. Erästä pientä asfalttietä lähestyessä näemme kisan aikana tutuksi tulevan näyn; Jenkkien erikoisjoukkojen miehet patikoimassa tietä pitkin. Mietimme hetken josko kaivaisimme kameramme esiin ja toimittaisimme sääntöjen mukaisesti kisan tuomaristolle todistusaineistoa rikkomuksista. Pienen aprikoinnin jälkeen päätämme jättää Jenkit vielä rauhaan. Käytän tilanteen kuitenkin henkilökohtaisesti hyväkseni ja skannailen heidän tlt-protokollistaan oleellisia asioita.*

Aurinko ei voisi juuri kauniimmin värjätä taivaanrantaa ja olo on puseron sisällä mainio. Pitkä heinikko tosin kastelee aamukasteellaan housun lahkeita ilkeästi mutta sekään ei pysty järkyttämään sisäistä hyvänolontunnetta. Kisa on lähtenyt hyvin käyntiin ja jalat toimivat kuten pitääkin. Ajatus pääsee vapaasti mallailemaan koettuja asioita kun tiimi runnoo rennosti eteenpäin; neljä miestä etenee suhteellisen lähekkäin mutta kuitenkin niin kaukana. Ylimääräisiä sanoja ei käytetä kun yhteinen toimintatapa on tiedossa ja päämäärä selvä. Oma ajatus ehtii ryhmäidyllin keskellä pohtia Eestin historiaa monelta kantilta. Menneisyyden jäljet näkyvät maisemassa ja vallitsevassa infrastruktuurissa yhä vahvasti. Maatalot piharakennuksineen ovat suuria ja ränsistyneitä, pakettipeltoja on silmänkantamattomiin, lähes jokaisen asutuskeskuksen lähistöllä räksyttää koiria, tiet ovat vaatimattomassa kunnossa, sähkölinjat ovat jättiläismäisiä mutta tolpat umpiruostuneita ja niin edelleen. Syy ja seuraussuhteita on lukemattomia ja voin vain todeta kuinka matkailu avartaa, puhumattakaan tällaisesta vapaaehtoisesta lomaretkestä.. X:)

Ehdimme Echo-rastin läheisyyteen hyvissä ajoin ja ehdimme ottaa puolentoista tunnin levot siirtymän päätteeksi. Kello on jo ehtinyt aamuyhdeksän nurkkiin mutta uni tulee silti mainiosti. Aterioimme myös lämmintä ateriaa, osa ennen nukahtamista, osa herättyään. Suoritamme herätyksen jälkeen kevyttä juoksuverryttelyä jotta olisime seuraavalla tehtävärastilla hyvässä vireessä, aamujäykkänä ei suoritus irtoa rennosti. Näemme tällä rastilla jo huoltajiamme ja saamme järjestäjiltä korjatun aikataulukkomme, jostain syystä edellämme ollut tyhjä lähtöaika oli sekoittanut järjestäjien listat. Tankkaamme juomapussimme täyteen jo valmiiksi, sillä tällä rastilla teemme suorituksemme ilman reppuja. Tehtävänä on edetä leveästi viitoitettu rata värikuula-asein matkalla kohdattavat viholliset tuhoten, aika ja osumat ratkaisevat. Puhdistamme maskien lasit huolella ja jatkamme verryttelyämme, jota muut paikalla olevat joukkeet katselevat ällistyneinä. He eivät ilmeisesti usko että jotkut todellakin liikkuvat enemmän kuin olisi pakko.

Värikuularata lähtee hyvin käyntiin kun bunkkerin takana lymyilevä vihulainen kaatuu nopeasti. Etenemme vauhdilla mutta toinen vihollinen on piilotettu hyvin. Tarkoituksena kun on osuminen vihollista esittävään pahvitauluun eikä sitä simuloivaan oikeaan värikuula-asetaistelijaan. Tämä toimintatapa tietysti antaa helpotusta vihollisen osumatuskiin mutta myös järjestäjälle mahdollisuuden ”käyttää vapautta” sijoitella taulut eri joukkueille hieman eri tavalla. Tässä vaiheessa olen telaketjun takaosassa ja minulla on toiseen viholliseen hyvä sivuttaislinja. Käytän tilanteen hyväksi ja osun sopivasti pakaraan. Vihulainen suoristuu kuin vieteri ja huitoo myös tauluosuman merkkiä. Jatkamme vauhdilla eteenpäin mutta kolmas tilanne on jälleen hämärä, ampuva vihollinen olisi helppo tiputtaa mutta taulusta ei ole havaintoakaan. Pääsemme lopulta ihan mainiossa ajassa maaliin ja vähin osumin mutta se ei riitä, tämä olisi pitänyt voittaa huolimatta siitä että rastin järjestelyt jättävät myös paljon hampaankoloon.

Echo (E) – Foxtrot (F), 5.8km, 1:20

Päivä on lämmennyt todella hikiseksi, aurinko paahtaa keskipäivän nurkilla todella paahtavana, onneksi maastokuosimme on aavikkokangasta. Kisalle epätyypilliseen tapaan saamme nauttia hienosta hiekkaisesta kangasmaastosta ilman isompia risuja, tosin onhan tuo pehmeän hiekkaojankin pohjalla patikointi raskasta. Muut veljet tuntuvat pistävän monoa tosissaan syönnille, minä jään kuitenkin suosiolla hännille, sillä aikataulu on tällä rastivälillä löysä ja energiaa pitää säästää. Veljet jo luulevat että olen sippaamassa tässä vaiheessa. Uskoisin etten ole, mutta olenko sittenkin väärässä?!

To be continued..