TT: Treenien taustalla
Tässä on otteita Rukan hiihtoleirin alusviikon valmisteluista ja treeneistä, lyhyemmin sanottuna hailaitsit päivien parhaista hetkistä.
Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Harvoin sellainen tunne yllättää mutta nyt jostain syystä niin kävi. Naiset nauraisivat jos näkisivät aikamiehen ryntäilevän villisti vaatetankojen välissä. Onneksi kuitenkin suuri yleisö on kaukana ja tuskin koskaan kehtaisin tunnustaa menettäneeni ajantajun shoppaillessa. Samassa hetkessä kaupan valot alkavat vilkkua ja sekunnin murto-osan mietin mitä on tekeillä. – Ryöstö? – Sähkökatkos? – Jokin muu syy? – Katse kellooni paljastaa todellisen syyn, sehän on valomerkki. Hyvänen aika, harvoin sitä on tullut oltua urheilukaupassa valomerkkiin asti!
Keli oli passeli ja laitoin uutuudenkarheat räntärikoot jalkaani. Ajatuksissa pyöri pieni arpakone illan treenin pituudesta. Edellisenä päivänä tehty sikatreeni tuntui jaloissa yllättävän vähän ja olin tähän tunteeseen erittäin tyytyväinen. Päivän lenkin teema oli kaikesta hyvästä tunteesta huolimatta selvä, pitkä ja sopivan rauhallinen pk-juoksu. Laitoin Sarvat jalkaan ja päätin mennä tunnepohjalla, katsotaan mitä pojatkin aikovat KeparDIn standardilla.
Alkuverryttelyn jälkeen liityin suhteellisen runsaslukuiseen juoksijoiden joukkioon. Meininki oli kokonaisvaltaisen rentoa ja toki ilmassa oli myös sitä kuuluisaa urheilujuhlan tuntua, kuten aina. Matka taittui ja pääluku väheni. Osa otti pelimiesten oikoreittejä, liekö ollut kiire lihapatojen tai soppakulhojen ääreen. Pääjoukko sitkisteli kuitenkin perinteisen pitkän standardin mutta joillakin mielihalua riitti jopa venytettyyn versioon. Jostain ihmeellisestä mielenoikusta ajauduin myös tuohon pitkän ladun porukkaan. Juttu kuitenkin parani ja huomasimme jo olevamme standardin lähtöpaikalla. Kyselin onko sakkokierrokselle lähtijöitä mutta kaikki luikkivat saman tien kotiin. Jäin yksin orastavaan lumisateeseen eikä siinä ollut enää mitään tehtävissä, minulla oli vielä vitosen verran kotimatkaa. Liki kolmekymppiä mannermaista juoksentelua on minulle sen verran tarpeeksi, että iltapalalla maistui ruisleipä. Ja hyvältä maistuikin.
Tuli torstai ja mieli teki kepardien järjestämään jokaviikkoiseen Jokkerin venttiin. Pakkasherra oli tullut ulkona sen verran pahalle päälle, että sisäliikunta-aktiviteetti tuntui erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toki treenin alle piti suhailla pienet pyöräilyt koululle ja siihen selkään vielä pienet ulkojuoksuverryttelyt. Mutta jos olo jäi kylmäksi ulkona, niin sisällä se syttyi tuleen, sen verran positiivisia asioita noteerasin. Kuntopiirin suosio oli erittäin huimaa ja lisäksi pistin merkille että paikalle oli saapunut monia kauniita naisia. Osa heistä olisi oikealla rekrytoinnilla saatava kerhon toimintaan mukaan, loput luonnollisesti olivat jo kerhon jäseniä. Väkisinkin se johtajan vaisto sieltä pyrki nousemaan pintaan kuin vanhasta muistista. Muistutin kuitenkin itseäni nykyisestä hiljaisen opposition rivijäsenen roolista ja keskityin oleellisen, treenaamaanhan tänne on tultu. Vai tultiinko?
Tämä tajunnanvirta syntyi junamatkalla Tampereelta Seinäjoelle, alkumatkalla tälle odotetulle Rukan hiihtoleirille. Odotuksia ei vähennä tämä pikkuinen pakkanen joka on paukutellut vähän joka puolella Suomea. Parin päivän kuluttua kelien pitäisi jälleen normalisoitua ja mahdollisuus kunnon treeniin avautuu. Hyvä näin, sillä leirin alun on hyvä olla aina jossain määrin kevyt. Kohta otamme Seinäjoelta kumijalan alle ja suhautamme tällä etuosastolla Rukalle. Pääjoukko saapuu sitten joskus myöhemmin.
Timpe 21.1.2006