Makea VK-juoksu

TT: Treenien taustalla

Tämä uusi juttusarja maalailee hieman taivaanrantaani, joka vilisee oleellisimpien treenien taustalla. Tämä on suoraa ja rehellistä tarinaa siitä mikä haisee, näkyy ja kuuluu..

Viikon keskivaihe kului passailevissa merkeissä, tarkoitukseni oli nimittäin juosta viikon pääharjoitus sunnuntaina. Ja toki pienen kevennyksen viikon keskellä oli tarkoitus palvella hieman kiristynyttä lihaksistoa. Ilmeisesti viimeisimmän flunssan jälkeen tehty ihan intensiivinen viikon jakso oli tehnyt tehtävänsä. Lauantai meni peruskaavalla, mitä yleensäkin maalla ollessa; päivällä mehtähommia ja illalla pikkuinen saunalenkki. Vähän yläkropan jänteet olivat yhä jonkinlaisessa spaksissa, olihan viime aikoina tullut aloitettua tasatyöntelyt, dippailut ja punnerrukset.

Lopulta saapui tuo sunnuntai, kaikkien odottama presidentinvaalipäivä ja omalla ruokalistalla oli jälleen kova tv-juoksu. Kymmenen vuorokautta aikaisemmin olin juossut saman liki 22km aikaan 1:31, jolloin tehoruuvi ei ollut heti alkumatkasta asti punaisella. Nyt oli tarkoitus koetella mentaalista ja fyysistä virettä entistä kovemmin. Keli ei kuitenkaan vaikuttanut lupaavalta, sillä jäätikkö oli pääosin juoksualustana.

Aloitin tämän legendaarisen Peräkylän lenkin tutusti parinkymmenen minuutin verryttelyllä. Verryttelyjakson aikana trikoot tutisivat jo tuntuvasti, luvassa oli treeni joka synnytti mieleen kunnioitettavaa pelkoa. Otin tämän haasteen kuitenkin nöyränä vastaan, olinhan jo joulukuun Levin leirillä päättänyt, että nyt saa hissuttelu riittää. Enää ei sovi kuunnella ulkopuolelta valuvia viitteitä harjoittelun keventämisestä. Pitkäjänteistä kehitystä ei tapahdu jos harjoittelu ei kehity ja kovene riittävästi. Aikaisemmin kulki kun ohjelmassa oli silloisiin lähtökohtiin nähden kuningaskovia treenejä, yli kahden tunnin maastomäkilenkkejä ja sen semmoista pikkukivaa.

Verryttelyn jälkeen treeni-ideana olikin sitten uusi (itselle) maximum effort with minimum rest. Eli loppumatka oli sinniteltävä mahdollisimman kovina pitkinä vetoina mahdollisimman lyhyellä palautuksella. Tällä kerralla lopputuloksena oli karkeasti 14, 19 ja 21 minuutin vedot kahdella noin kolmen minuutin välipalautuksella.

Alkumatka oli todella vahvasti hiekoittamatonta jäätikköä. Sarva suti, totesin pohkeiden tulevan huomenna kipeäksi mutta annoin mennä. Sen verran reipasta vauhtia onnistuin puristamaan että mieleen ei juolahtanut mitään lennokkaita juttuja. Keskityin vain tsemppaavaan settiin, joka raikui Ipodista ja yritin pitää juoksun niin rentona kuin mahdollista. Toisen vetopätkän aikana takaa päräytti autolla pari tuttua ja tokihan he halusivat ikkunasta huudellen vaihtaa hieman kuulumisia. Ensimmäinen kommentti oli: ”Aika vetävän näköistä menoa!” Tuo oli kaltaiselleni maantiejyrälle harvinainen kommentti ja sillä jaksoikin tsempata taas hetken matkaa.

Maisema vaihtui ja tuska lisääntyi. Viimeiseen vetopätkään oli pakko kaivaa psykedeelinen setti luureihin. Taistelun ja henkisen kiirastulen kautta hoipertelin lopulta kotipihaan. Venyttelyn jälkeen suuntasin sisälle ja vatsassa lensi varpusparvi, naamakin oli punainen kuin Juspon posket aikoinaan. Selasin suihkussa treenin sykkeitä ja mietin mitä oli tullut tehtyä. Data näytti hyvältä ja mieli alkoi kehittelemään entistä pirullisempia treenejä, onneksi KeparDIn hiihtoleiri on kohta edessä.

Timpe 15.1.2006