Lumi alkaa olemaan pikku hiljaa voitettu kanta eteläisessä Suomessa. Kotimainen kilpailukausikin on jo startannut täyteen vauhtiinsa. Syvinpäänkin talviuneen vaipuneet suunnistajat kaivavat nastarinsa esiin viimeistään tulevan viikonlopun FinnSpringiin. Samaan hengenvetoon pitää vielä todeta että kesän ensimmäiseen SM-kilpailuun on vain kolme viikkoa aikaa. Näin kahden arvokilpailun kesänä voi panostuksissa näkyä hienoista kahtiajakoa. Tunnetut ykkösnimet keskittyvät tiukasti myöhäisiin MM-kisoihin kun taas moni nuorempi taitoniekka keskittyy läpimurtoonsa EM-katsastuksissa. Tuoko tämä kenties toukokuun SM-kisojen tulosliuskoille uusia tuulia, sillä EM-katsastukset ovat vuorossa kaksi viikkoa SM-sprintin jälkeen..?
Ja itse asiaan. Tämänkertainen lajimylly niputtaa lähtökohdiltaan kaksi hyvin erityyppistä kilpailua yhteen pakettiin. Toisaalta yhteisenä lankana näillä kisoilla on matkatyyppeihinsä nähden erittäin fysiikkaa vaativat maastot. Pitkän maastoissa on maaoteltu, katsastettu maajoukkue pikamatkalle -97 sekä maailmancupiin -98. Kangasalan Kirkkoharju taas on suora jatke Kankaanpäästä Jämin, Vatulan, Julkujärven ja Pyynikin kautta kulkevalle laajalle harjumuodostelmalle. Kirkkoharjullakin suurin korkeusero pyörii 60 metrin paikkeilla joten jerkku reidessä ei ole pahitteeksi.
SM-Pitkä, Puumala – Ruokolahti 22.5.2004
Pitkänmatkan maastoalue on tänä vuonna erittäin laaja. Tähän kun lisää sen faktan että tuo laaja alue on kokonaisuudessaan ihanteellisen vaativaa suunnistusmaastoa, niin ei tarvitse ihmetellä miksi järjestäjä haluaa tarjota yhteislähtökisatkin ilman kartanvaihtoa. Aiemmin tutuksi tulleiden erillisten kilpailukeskuksessa varvaavien lenkkien sijasta yhteislähtösarjojen hajonnat tehdään perhoslenkeillä. Perhoslenkkien tehokkuus ei ole aivan hajontalenkkien tasalla mutta tällä kerralla reitinvalintoja korostava raskas maasto luo myös vahvaa fyysistä hajontaa. Tämä yhden lenkin menetelmä luo kuitenkin haasteita erityisesti juomahuoltoon. Järjestäjät ehdottelevatkin omien juomien kantamista mukana mikäli vesilinja ei miellytä. Juomahuoltoa pohtiessani olen kokeillut erinomaista Camelbak:ia mutta totesin sen kuitenkin hieman liian järeäksi kaliiberiksi kolmen tunnin kilpasuunnistukseen, vaikka juomamäärä kohtuullisen pieni olisikin. Perinteinen energiageeli + järjestäjien vesi lienee tälläkin kerralla valintani. Geeleistä puhuttaessa laitan tähän pienen valistusiskun että kiinnittäkää geelipussit huolella! Parin viime vuoden pitkien järjestäjiltä on kuulunut että vaikka juomapaikkojen läheisyydestä roskat kerätäänkin niin maastosta silti löytyy runsaasti pudonneita geelipakkauksia. Saman asian olen myös todennut aina välillä jälkikäteen ko maastoissa treenattuani, joten ollaan huolellisia ja säästetään luontoa.
Avokallioisilla mäkien päällystöillä suoraviivaisesti 
Ensimmäinen esimerkkiväli on hieman lyhyempi rastiväli laajan mäen päältä. Tässäkin tarjoillaan hieman reitinvalintaa suoraan taikka hieman oikealta. Oleellista on tässäkin rastinoton selkeys sekä voimia säästävä valinta. Oma suosikkini on suoraviivainen valinta; ensin pitkää nenää ylös mäen tasanteelle, siitä laajalle kumparenenälle josta vasen kuvionraja peilaten tarkalla perussuunnalla rastinottoon. Rastia lähestyttäessä vihreässä rinteessä pään pitää pyöriä kuin pöllöllä. Mäen kierto oikealta ojanotkon kautta ei toisi tässä mitään helpotusta sillä satulakohdassa tulee kaksi nousukäyrää, lisäksi suonotkot ovat mäen päällystää raskaampia sekä rastinotto rinteestä on myös riskialttiimpaa.
Norjalaistyylisiä reitinvalintavälejä
Tässä on sitten yksi esimerkki luvatuista pitkistä rastiväleistä. Suoraviivaista valintaa en ole piirtänyt kartalle, sillä se on molempia kiertäviä valintoja heikompi, vaikka tämä rastiväli tulisi kisan alussa tai lopussa. Oleellista on välttää nousuja sekä tiheiköitä sillä siihen on tässä kohdin hyvä mahdollisuus. Vasemman vihreällä piirretty valinnan edut ovat ehkä hieman vaikemmin havaittavia, sillä suon reunassa kulkeva ajoura ei kenties heti hahmotu. Vihreä valinta on kuitenkin kierroista lyhin mutta oikeaa jonkin verran raskaampi. Vihreä olisi kuitenkin oma valintani. Oikean punainen kierto sopii vauhdikkaan tieaskeleen omaaville. Piirretystä punaisesta reitistä kannattanee kuitenkin napsaista Haukijärven viereinen terävä mutka pois. Rastinoton vaikeustaso on molemmista suunnista lähestyttäessä samaa luokkaa joten sen perusteella ei tarvitse päätään rassata. Kunhan suunnistuksessa pysyy veto, vauhdikkuus, sujuvuus ja nastari syönnillä, niin tulos on tässä hyvä.
Kilpailun järjestäjien kotisivuilla on aiheesta myös kohtuullisen hyvin ennakkotietoa. Kannattaa tsekata.
SM-sprint, Kangasala 30.5.2004
Viime vuonna Raisiossa kilpailtiin Suomen suunnistushistorian ensimmäinen SM-sprint. Suurelle osalle kilpailijoita puhdas sprintti oli silloin uusi tuttavuus. Tänä vuonna useimmilla on sprinteistä jo kohtuullisesti kokemusta. Omalla kohdalla viime vuoden opetus oli se, että edes karsinnan loppusuoralla ei pidä passailla. Onnistuin nimittäin karsiutumaan Raisiossa yhdellä sekunnilla.. Alkukankeudesta huolimatta oma mieltymys sprinttiä kohtaan on pikku hiljaa parantunut mutta tiedän ettei se koskaan tule voittamaan arvostustani perinteiseen normaalimatkan suunnistukseen. Harjoituksellisesti ajatellen sprintti kuitenkin rassaa erinomaisesti tehollisia yläalueita. Kun kilpailunumero on rinnassa niin silloinhan laitetaan aina kaikki peliin.
Tänä vuonna kilpailuareena sijaitsee Kangasalan kyötikkälän urheilukeskuksessa. Oheispuitteet ovat ilmeisesti erinomaiset aina tärkeintä eli maastoa myöden. Tällä kerralla kovan ”luukuttamisen” lomasta ratkaisevaksi tekijäksi nousee mäkijuoksuominaisuus. Jerkkua pitää olla reidessä mikäli palkintopallille aikoo sprinttailla, siitä pitää harjumaasto huolen. Pohdinnan juureksi kerron kuulemani tosielämän jutun: Kaksi suunnistajaa juoksee vetoharjoituksen viimeisen tonnin 2’45” huitteille. Toinen suunnistaja painaa approx 65kg ja toinen 75kg, pituudet ovat likimain samat, painoero syntyy lähes kokonaan lihasmäärän eroissa. Samat suunnistajat menevät kolmen minuutin mäkeen jossa alusta on suurimmalta osin sileätä asfalttia. Toinen voittaa mäessä liki 20″, arvaat varmaan kumpi!?
Harjumaastoa
Ensimmäinen esimerkkiväli on suoraa rinnettä jossa rastiväli menee viistosti rinteeseen. Nopeasti vilkaistuna harjun huippu ei ole selkeästi havaittavissa sillä huippukohdat kohtuullisen tasahuippuisella rinteellä ovat vähissä. Nousuissa kannattaa nastarin alle hakea järkevyyden rajoissa polkua. Yleensäkin nousuissa on syytä pitää hyvä rytmi päällä, kävelemällä ei sprinttimatkalla pärjää. Ei vaikka kisaharjun eteläpenkka välillä äärimmäisen jyrkkä onkin. Esimerkkivälin huippu sijaitsee ensimmäisen poikittaisen vahvan polun kohdilla. Loppumatka alaspäin vaatii tarkkaa suunnassakulkua. Esimerkin sinisellä reittiviivalla on tullut optimisuoritukseen tappiota 5″ – 10″, vaikka määrätietoisesti oikean parkkipaikan kulmasta lähtevään polkuun tähtäsinkin. Tehokkain taktiikka rastivälillä on ilmeisesti tarkka suunnassakulku isot polut tarkasti noteeraten. Siis puolenvälin pikkupolkujen labyrinttiin ei kannata jarraantua, vaan loppuosion isojen polkujen risteyksen viereiseen kiveen pystyy avoimessa maastossa jo kohtuullisen kaukaa tähtäämään. Paikoitellen tällä mäntyvaltaisella alueella kasvaa myös kuusia ja tässäkin ikään kuin specialjippona tuo kivi voi sijaita kuusentaimen kätköissä. Tällaiset jutut korostuvat sprintissä joten niihin on hyvä pari ajatusta uhrata.
Toinen tyyppiväli tarjoaa sitten jo kaksi järkevää reitinvalintavaihtoehtoa. Pyöreässä rinteessä on nyt mahdollisuus mennä suoraan yli, tai sitten kiertää oikealta tasossa rastille nousumetrejä säästäen. Tässä pitää muistaa että Kyötikkälässä käyräväli todellakin on myös maastossa se mikä kartan reunassa lukee. Yläkautta esimerkin reitti on raskaampi mutta rastin havaitsee nenällä hieman oikeaa valintaa aiemmin. Oikea valinta on kuitenkin onnistuneesti toteutettuna muutaman sekunnin nopeampi ja vielä nousua säästävä. Mutta oikealta mennessä pitää olla tarkkana. Ensin pitää nousta huolellisessa kulmassa viistosti isojen polkujen risteykseen josta matka jatkuu vauhdilla ja huolella samassa tasossa rastille. Peilaukset taustan asuinalueiden reunoista saattavat myös helpottaa rastinottoa.
Lopun spekulaatiot 
Kyötikkälässä on kaksi hienoisesti erilaista maastonosaa, joista toisessa karsitaan ja toisessa ratkaistaan mitalistit. Toinen tyyppi sisältää enemmän suoraa rinnettä ja on mäntypuuvaltaisempaa. Pohja on tässä tyypissä kohtuullisen hyvä mutta Jämityyppistä supernopeaa se ei ole; keskikorkuisia varpuja pohjalla kasvaa. Paikoin pienten polkujen havaitseminen hieman kauempaa on vaikeaa. Toisessa tyypissä on rinteessä enemmän pyöreää muotoa ja alueelta löytyy tiheämpiä osia. Yleisesti koko maastossa polkuja on paljon sekä paikoin pohja on myös kivikkoinen. Nilkat kannattaa teipata mikäli niin on joskus joutunut tekemään mutta silti kilpailusta tulee varmasti hyvä. Maasto tullee olemaan erinomainen.
Timpe 30.4.2004
Ps. Sprintin mallipalat viereisestä maastosta, ei kisamaastoa.