Talvi on joskus suunnistusfriikille tuskallista aikaa. Vaikka ulkona olisi aurinkoinen talvikeli ja suksi tai talvilenkkari olisi syönnillä niin silti takaraivossa jäytää nälkä, suunnistusnälkä. Mieli tekisi toteuttamaan itseään kartan kanssa neitseelliseen naavakuusikkoon taikka jylhään kalliomaastoon. Mikä siis avuksi? Kenties kupponen kuumaa, vanhat Jukola-videot sekä karttakansiot auttavat ensi hätään. Vanhat kartat antavat hyvän treenialustan monenlaisille mielikuvaharjoituksille, myöskin tulevia arvokisojen maastoja saattaa löytyä vanhoista kartta-arkistoista.
Tässä alkavassa lajimyllysarjassani valotan oman valmistautumiskansioni elementtejä. Edellisvuonna aloittamani valmistautumiskansio sisältää kaikenlaista dataa tulevista arvokisoista, pääosin vanhoja karttoja. Jo aina uusia osioita kansioon kootessa tulee jäsenneltyä pääpiirteitä tulevista kisoista mutta silloin tällöin palaamalla kansion pariin mielikuvia pystyy tehokkaasti kehittämään.
Tavoitteena on esitellä kuukausittain ensi kauden kilpailumaastoja sekä pohtia niissä vaadittavia suunnistustekniikoita erityisesti pohtimalla mallirastivälejä. Mitään absoluuttisen oikeita vaihtoehtoja en esitä vaan heitän vain vettä myllyyn ajatusten herättämiseksi.
Joulukuun lajimylly aloittaa yhdestä herkullisimmasta tulevan kauden tavoitteesta, Jämin Jukolan viestistä. Jukolan suuruutta ei tarvitse paljon korostaa, se on suunnistusmaailman vuoden spektaakkeli johon asti kaikki kynnelle kykenevät treenaavat tosissaan. Massiivinen viestikilpailu tuo omaa lisäsävyänsä perinteisiin viestitaktiikoihin. Omaa asennoitumistaan vaatii avausosuuden jälkeen matkalla vastaantulevat edellisen osuuden loppupään kilpailijat, jolloin oma suorituksen hallinta joutuu koetukselle. Lisähaastetta tai kenties helpotusta saattaa tuoda maastoon syntyneet urat. Kaiken tämän ajatusten sekä ulkoisen hyörinän ristitulessa pitäisi olla myös jonkinlainen käsitys omasta tilanteesta ja pään kapasiteetti joutuu entistä kovemmalle. Tässä kohdin tuleekin kysymykseen keskittyminen oleelliseen ja muun jättäminen taka-alalle.
Jokainen osuus pitää sisällään omat haasteensa. Hyvissä ajoin jo kisaa edeltävänä talvena huippujoukkueiden juoksijoilla on tiedossa jonkinlainen haarukka tarjolla olevista osuuksista. Tämä karkea ennakointi mahdollistaa harjoittelun keskittämistä vaadittaviin taitoihin, hyvänä esimerkkinä tässä toimii yöharjoittelu. Yöharjoittelun käsitteen laajuus voi piiliä myös lähempänä kisaa tapahtuvassa oman elimistön vuorokausirytmin muuttamisessa. Tällainen ennakointi mahdollistaa myös ”vain viestikilpailuihin satsaavat” -miehistön olemassaolon sillä lyhyemmillä osuuksilla on mahdollisuuksia myös fyysisesti vähemmän harjoittelevilla. Näen tämän asian kuitenkin terävänä kaksiteräisenä miekkana, lyhyt osuus ei oikeuta tinkimään harjoittelun laadussa. Tällaisessa tapauksessa kenties pitkät lenkit ja määrällinen kestävyysharjoittelu voi olla vähäisempää mutta tuo tietynlainen puoliteho voi heijastua helposti myös muuhun harjoitteluun. Mikään ei kuitenkaan estä harjoittelemasta kuin tavoittelisi ankkuriosuudelle, silloin on varmasti kelpo mies osuudelle kuin osuudelle.
Kangas
Jämillä maaston pohjoisosa koostuu nopeasta mäntykankaasta. Länsiosa on tasaisempaa pienien kumpareiden hallitessa avointa mutta suon laidalla välillä tiheääkin tasankoa. Kankaan itäosassa sijaitsee sitten monin paikoin jyrkkärinteinen harju. Esimerkkiväli on tasaiselta alueelta. Tällaisessa tapauksessa vaaditaan hyvää suunnassakulkutaitoa, kangasosiossa kun suorin reitti on lähes poikkeuksetta nopein. Virhemomentti piileekin taidossa ottaa rasti suoraan pienellä karttainformaatiolla sekä riittävän vauhdin integraatiossa edelliseen. Oma taktiikka kyseisellä välillä olisi suora suunta ja keskittyminen loppupään isoihin maastonmuotoihin. Vasemmalta työntyvä pitkä kumpare sekä tämän jälkeen seuraava kahden käyrän kumpare varmistaisivat vasenta. Takaoikealta iso kirkontorni olisi kauas peilautuva hakkuu. Karkeana hahmotuksena välistä muodostuisi myös ”käytävä” jonka tie ja polut rajaavat.
Suo
Kankaan sekä avokallioalueen välissä lymyilee laaja suoalue. Vaihtoehtoina alueen ylitykseen on pitkä siivu taikka yllättävä ojanpää ojaviidakossa kanervien keskellä. Jonkin verran suota joutuu polkemaan vaikka ajouraa voi pystyä jonkin verran kovalle pohjalle luovimaan. Rytmitys on tämän kisan yksi punainen lanka ja se korostuu juurikin tässä kohdin, miten jalat ja pää pelaavat yhteen kun hurjastelu jarrantuu hetkellisesti seitsemän minuutin vauhtiin. Ojien keskellä pitää olla tietoisuus missä välissä etenee. Jos tässä kohdin tuudittautuu hetteikön heitteisiin voi rantautua väärällä rantakalliolla ja huomata virheen vasta parin minuutin ketunlenkin jälkeen.
Avokallio
Täällä tapahtuu yön hämärinä hetkinä ratkaisuja. Suhteellisen tasainen avokalliokko naamioituu helposti kaikkialla samanlaiselta näyttäväksi puuroksi. Oleellista on löytää etenemiseen selkeitä kohteita eikä suunnassakulku unohdu täälläkään. Tässä esimerkkivälin oma valinta olisi lievästi oikealta kaartava valinta. Ensin kovaa ja nopeata pohjaa etsien pienien kalliokumpereiden yli ja pientä rastimäkeä mielessä odottaen. Päällystän kautta laaja rastinenä tulee vääjäämättä vastaan. Matkalla oleva oja soineen on myös selkeän oleellinen hahmotuskohde. Rastin takaa suo ja häämöttävät kalliokumpareet saattavat olla myös hyviä varmistuksia takapeilauskohteina. Aivan viivasuora valintakaan ei varmasti olisi huono mutta täällä turvallisin olo on silloin kun alla on avokalliota, valkoisella pohja saattaa olla jossain määrin hitaampaa.
Oleellisina asioina Jämillä lienevät rytmitys ja suorituksen hallinta. Äärimmäisen hyväkulkuinen maasto antaa niin hyvät edellytykset vauhdinpitoon että vauhtikapasiteetti saattaa loppua kesken. Toisaalta myös vauhtisokeus on vaarana sillä taito joutuu koville juuri etenemisnopeuden johdosta. Näinollen ns. helppoihin rasteihin ei pidä täälläkään tuudittautua. Totuus on se että loppupeleissä taitavin joukkue voittaa, puhdas maastojuoksija tippuu viimeistään kun aurinko laskee ja letka hajoaa.
Timpe 23.12.2003