Ernan loppuraportti – Tunteita pari kuukautta jälkeen
Syksy alkaa olemaan voiton puolella, ruska värjää metsiä ja lehdet tippuvat puista. Suunnistuksen kannalta syksy meni jo SM-kisojen loppumisen myötä, jäljellä olevat kisat ovat fiilistelyä seuraviesteissä. Näihin loppusyksyn kisoihin fiilis onkin taas kohdillaan pikku hiljaa esiin työntyvän suunnistusvireen johdosta. Syyskuun arvokisat todellakin menivät alavireisesti etenkin Ernan vaikutuksesta johtuen. Konkreettisesti syyskuuhun mennessä itse palautuminen oli jo tapahtunut mutta muut vaikutukset heijastuiva yhä voimakkaasti. Herkkyys askeleesta oli tiessään ja suunnistusajatus kadoksissa vähäisten taitoharjoitusten johdosta. Merkittävin tekijä olikin varmasti syyskuun kunnon pohjanluontitreenijakson puuttuminen juuri tuossa heinä-elokuun taitteessa. Syyskuun kiireisiin tuli vielä lisää henkistä taakkaa läheisen sairastumisen vuoksi ja ajatukset liikkuivat monesti muualla kuin suunnistuksessa. Oleellista on kuitenkin se että syyt ja seuraukset ovat hyvin selvillä ja niihin on reagoitu. Nyt on taas hyvät lähtökohdat nauttia suunnistuksesta.
Toiset arvostavat tuollaisen Erna-sotilaskilpailun voittoa enemmän kuin toiset. Henkilökohtaisesti arvostus kilpailua ja suoritusta kohtaan on ajan myötä noussut. Monien onnittelujen jälkeen suorituksen merkitys saa uusia mittasuhteita. Onnittelut oman varusmiesajan pääkouluttajalta olivat yhdet merkittävimmistä omalla kohdalla. Tärkeintä tilanteessa ei ole kuitenkaan tuo gloria, tv-/radio-/lehtijutut, vaan omat kokemukset ja tapahtumat matkan varrelta. Sotilasjohtajana tiedot ja taidot saivat merkittävän kehitysharppauksen koko harjoitus- ja kilpailujakson aikana. Kilpailusta jäi muutoin myös mahtavana kokemuksena monia arvokkaita muistoja mieleen. Eteneminen vihollisuhan alla on hiljaisuuden takia monesti yksinäistä puuhaa vaikka ympärillä partio onkin ja ajatukset pääsevät valloilleen. Vieras ympäristö monesti eksoottisine maisemineen antaa sopivia virikkeitä. Välillä mahtavia viljapeltoja ylittäessämme kaappasin tähkän mukaani ja maistelin viljan kypsyyttä, joskus luonnon eläimet tekivät yllätyksiään tai me yllätimme niitä. Kokemuksesta voin nyt todeta että hirven hengityskin voi haista pahalta kun sitä muutaman metrin etäisyydeltä haistelee. Pari viikkoa sitten päätössaunaillassa muistelimme vielä kaikenlaisia matkan vaiheita ja kuulimme myös lisää Porin Prikaatin joukkueen elämyksistä. Heillä menestys ei ollut tulosten valossa aivan hyvä mutta kokemukset välittyivät silti samanlaisina. Prikaatin joukkueen kompastuskivenä oli ammattisotilaan vaikeus irtautua opetetusta kilpailullisen hyödyn saavuttamiseksi. Vaikka kilpailussa monet tekijät mittaavat hyvin tositilanteessa tarvittavia taitoja niin matkan varrella on myös päinvastaisia tilanteita.
Erna alkaa nyt olemaan käsitelty aihe ja sen voi hyvillä mielin siirtään muistojen arkistoon. Ehkä dataa aiheesta saattaa vielä joskus ilmestyä mutta jatkossa keskittyminen siirtyy lähes täysin suunnistukseen näin urheilun saralla. Asetettujen suunnistuksellisien tavoitteiden saavuttaminen vaatii jatkossa enemmän omistautumista asiaan ja toistaiseksi näin pitkät kilpailutehtävät ovat unohdettu asia.
Timpe 3.10.2003
Alaosan kuvat: © TERES-kuva kt. TERES-kuva