Arkisto

Hirvijahdissa

Alun aistimuksia:

On lokakuinen syysviikonloppu, ulkolämpömittari näyttää aamutuimaan 17 asteen pakkaslukemaa. Lisään sinisen smurffipukuni alle vielä yhden vaatekerran ja starttaan kohti Kauvatsan Sääksjärveä. Matkan varrella näkyy yllättävän moni aamuvirkku ajalevan kuuraista autoa. Suurin osa autolla hyristelevistä ihmisistä on pukeutunut punaiseen, tunnelma on kuin jouluna.

Ilman pummeja osun perille UPM:n mökkikylään, jossa kokoontuu värikäs ja kansainvälinen ihmisjoukkio. UPM on järjestämässä hirvijahtiviikonloppua Metso Oyj:lle ja Hiisirasti on myös saanut osansa jahdin järjestelyiden työsaralta. Heti alkuohjeistuksessa selviää että hirvijahtiin vaaditaan monenlaista mielenlujuutta, sillä osa lähtee kaatoon edesmenneen Kullervon lailla vain torvi aseenaan, jotkut saavat puiset rumpupalikat mutta onnekkaimmat voivat turvautua jopa kivääriin. Suunnistajien oikeutetuksi kohtaloksi muotoutuu ajokoirien rooli, sillä kukapa muu osaisi ryskiä ja rytistä puskissa hirvet pelottaen paremmin kuin hikipaitaansa ulkoiluttava suunnistaja. Toki luontaisten ominaisuuksiemme jatkoksi saamme nuo aloittelevan rumpalin välineet..

Aamun kirkastuessa alkaa päivän jahti ”ajokoirien” ja passimiesten ryhmittymisellä ketjuihin. Ensimmäinen ryhmittymisalue huokuu luonnon erotiikkaa; edessä odottaa kuurainen kanervasuo, selän takana aurinkon säteitä peilaa hiljalleen jäätyvä joki. Lähtöä odotellessa mieleni täyttää pieni jännitys ja keho pursuaa energiaa kuin oikealla ajokoiralla. Lopulta lähtötöräys kaikuu monen eri torven toistamana ja ajoketju lähtee äänekkäästi liikkeelle. Jahti on alkanut..

Kaadon hurmaa:

Hirveä on kutsuttu joskus oikeutetusti metsän kuninkaaksi. Ehkä tuo nimitys juontuu uroshirven komeasta ja kruunumaisesta sarvistosta, kenties kadehdittavan nopeasta maastojuoksuaskeleesta. Mutta eipä mahda hirvi mitään joutuessaan sanamukaisesti rysään, on sen maastojuoksuaskel miten vetävä tahansa.

..Havahdun lähistöllä ammuttuun laukaukseen ja sylini hyökkää vaistomaisesti halaamaan turvetta. Pian kuuluu kaumpaa kaksi uutta laukausta. Pieni odotus pysäytyslinjalla on malttamatonta, sillä ei aseita turhan takia ole lauottu. Merkki etenemisestä tulee ja ajomiehistö aloittaa sektorin haravoinnin. Ei kestä kuin hetki ja päivän ensimmäinen kaato varmistuu. Kuinka ollakaan ampujana on mies nimeltä Rysä ja osuma täydellisyyttä hipova. Kaatuneen hirven ympärille kerääntyy nopeasti tyytyväinen ihmisjoukkio. Toteamme juuri vietetyn nuotitauon aikana suoritetut ”demokaadot” siivittäneen jahtionnen nousuun sillä pian kiirii tieto myös toisen hirven kaatumisesta ampumaketjun toisessa päässä.

Viikonlopun summausta:

Lopulliseksi kaatomääräksi viikonlopun osalta jäikin tuo kaksi hirveä lukuisista havainnoista huolimatta. Määrän niukkuuteen kenties vaikutti alueella jo aikaisemmin suoritetut menestyksekkäät jahdit sekä vahvistamaton havainto alueella oleilevasta karhusta. Kuitenkaan kaatomäärä ei ratkaissut viikonlopun onnistumista; kaikille mukanaolijoille jo pelkkä suomalaisessa metsässä liikkuminen toi suunnatonta nautintoa. Puhumattakaan siitä kuinka korkeisiin endorfiiniryöppyihin Hiisin suunnistavat jahtikoirat pääsivät samoillessaan syysmeikatussa metsässä joko rinkan kera tai ilman. Hirvijahtikin sopii siis mainiosti nautinnolliset treenit -listaan. Kenties ensi vuonna uudestaan..?