Paremmat jalat
Viikonloppuna kisakalenterissa oli Suunto Games Nuuksion loistavissa suunnistusmaastoissa. Helle suosi sekä rasitti suorituksia ja jonkin verran se loi haastetta myös omaan pelikuntoon. Kuitenkin positiivisin asia oli vetävämmät jalat kuin aiemmin tänä keväänä tai alkukesänä. Nyt meno ei ollut niiden suhteen maastossa tukkoista ja paikoin tuntui jo hieman irtonaisuutta. Kevään tavoite ropan maastovarmuuden nostamiseksi hyvälle perustasolle [...]
Podcastia ilmoille
Tänään oli jälleen Raskaasti-podcastin nauhoitussessio. Raskaasti on kestävyysurheiluun ja suunnistukseen keskittyvä puhepodcast, jota juonnan yhdessä idean isän Jarkko Laineen kanssa. Toki aihepiirit liikkuvat joskus myös muualla kuin suunnistuksessa, ehkä monesti myös tekniikassa ja siihen liittyvissä teknoilmiöissä. Raskaasti on lähtenyt liikkeelle kuluvana keväänä ja tänään oli vuorossa järjestysnumeroltaan episodi 10. Podcast ilmestyy lähes viikoittain ja siinä [...]
Sivuston rakentamista
Verkkosivujen julkaisujärjestelmät ovat kehittyneet viime vuosina pitkin askelin. Olen työstänyt sivuja useilla eri julkaisujärjestelmillä, niin avoimen kuin suljetun lähdekoodin järjestelmillä. 2010-luvun julkaisujärjestelmä tarjoaa helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden samassa paketissa. Enää rajoittunutta muokattavuutta tai omien koodien ajamista julkaisujärjestelmissä ei voi asettaa kynnyskysymyksiksi julkaisujärjestelmän käyttöönotossa. Timomikkola.com on luottanut näihin päiviin asti omaan käsin koodattuun sivustoon mutta pienen hiljaiselon [...]
« uudemmat